maanantai 20. toukokuuta 2019

Pelin aloittamisessa paljon parannettavaa.

Ensimmäisissä otteluisamme pelin aloittaminen tökki pahasti. Keskeinen syy aloituksen hitauteen oli pelin sisäisen johtajan hitaus. PSJ:n roolissa piti nopeasti havainnoida kuka on alkutilanteessa missäkin päin tukikohtaa, antaa alkusijoituksesta ohjeet jokaiselle, selostaa taktiikka ja eri pelaajien tehtävät siinä, ostaa itselle aseet ja varusteet, muistaa oma rooli taktiikan toteuttamisessa ja vielä toimia sen mukaisesti käytännössä. Kaiken tämän tekemiseen oli aikaa vain muutama sekunti.

Miten saamme erien aloituksen toimimaan nykyistä paremmin? Pitäisikö jokaisen toimia aloituksessa huomattavasti itseohjautuvammin? Löytyisikö ratkaisu siitä, että meillä olisi etukäteen sovittu taktiikkakohtainen miehitys niin, että esimerkiksi PSJ:n sanoessa Pommi B:lle Alatunnelin kautta tai Perustaktiikka, jokainen tietäisi automaattisesti oman roolinsa ja tehtävänsä ja voisi lähteä toimimaan sen mukaisesti ilman lisäohjeita? Vai keksiikö joku jonkin muun ratkaisun?

Pelin hidas käynnistyminen johti erikoisjoukkojen puolella siihen, että päästyämme asemapaikkoihimme, vastustajat olivat melkein jo odottamassa meitä. Me taas luulimme , että voimme rauhassa asettua asemiin väijymään ja odottamaan heitä. Peli menetettiin usein lähes alkumetreillä. Terroristipuolella hidastelume taas aiheutti sen, että vastustajat olivat usein kimpussamme ennen kuin olimme oikeastaan päässeet edes liikkeelle. Vähintäänkin he tulivat nopeasti vastaan ja yllättivät sillä meidät. Eräs pelaajamme ehdotti, että kokeilisimme lähteä välittömästi koko porukalla yhdessä viemään pommia. Kerran pari ennätimme tätä yrittää, mutta toteutuksessa oli vielä puutteita ja pommi jäi silloinkin asentamatta.

Pelin jälkeen vastustajamme antoi meille saman neuvon ja ehdotti nopeaa liikkeelle lähtöä koko porukalla. Tappioita tietysti tulee, mutta jonon viimeiset voivat ainakin joskus päästä perille. Kun kohtaamme heidät seuraavan kerran, täytyy kokeilla tätä. He varmaankin osaavat odottaa sitä ja keksivät sille hyviä vastalääkkeitä. Niistä selvitäksemme meidän kannattaa kehitellä ja harjoitella omiakin ratkaisuja.

Karikojootti
Senior fighter 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositukset

Defaulting Ancientin T puolella.

T puolen defaulteissa yritetään erän alussa ottaa alueita/paikkoja hallintaan ja hankkia mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta niin, et...

Suosituimmat