torstai 18. heinäkuuta 2019

Fanitusta

Olen aina pitänyt peleistä: korttipeleistä, lautapeleistä ja pallopeleistä. Tietokonepelejä olen kokeillut lähinnä työni puolesta, koska muuten niihin ei ole ollut oikein aikaa. Kun  jäin eläkkeelle oli aika etsiä uusia harrastuksia. Innostuin Enterin tarjoamasta mahdollisuudesta lähteä kokeilemaan yhdessä pelaamista. Olin alussa vähän hämmästynyt, kun peli oli Counter-Strike. Onhan se melkoista räiskintää. Siksi olen hieman häpeilen kertonut uudesta harrastuksestani muutamalle harvalle valitulle, joiden luulen sitä ymmärtävän. Omaikäiseni vähän hymähtelevät, että kaikkea kanssa.

Mutta olen aivan hämmästynyt, miten alle 40 reagoivat. Hehän suorastaan ovat luvanneet perustaa minulle fanklubin. Puhumattakaan teinien reaktioista: he puolestaan kumartavat kunnioituksesta. Pääsen ihan uudelle tasolle heidän kanssa keskusteluissa, kun mainitsen peliharrastuksestani. Saan heiltä hyviä vinkkejä pelaamisen kehittämiseen. Ja hyvään keskusteluun päästyämme sitten tuleekin puhuttua kaikenlaista. Peli on hyvä yhdistävä tekijä. 

Kyselin myös omalta peliyhteisöltä, millaisia reaktioita he saavat ulkopuolisilta.  Nalle on pelannut koko elämänsä  erilaisia pelejä ja jopa koodannut tietokonepelejä jo 80-luvulla. Counter-Stirke peli on tullut tutuksi oman lapsenlapsen kanssa. Peliä pelatessa kumpikin oppii. Lapsenlapsi on pelannut peliä kauemmin ja osaa sitä paremmin. Niinpä hän saa olla osaaja ja hän osaa opastaa mummia -  ja tämä rooli otetaan vakavasti.  Mummilta hän puolestaan saa hyviä ohjeita kuinka omia tunteita hallitaan pelin tuoksinassa, miten "kuumakalle" mieltä rauhoitetaan. Mummilta tulee myös rajat pelaamiseen, välillä on levättävä, syötävä ja ulkoiltava. Ja pelissä tulevat tutuksi myös lapsenlapsen kaverit - mummi tietää kenen kanssa harrastetaan ja mitä. Pelaaminen on yhdessä olemista ja samalla keskustellaan monet muutkin asiat.

Nallen lapsenlasten kaverit ihailevat pelaavaa mummia. Paras tapaaminen on ollut kylän kaupassa, missä 12-13 vuotias poika tuli silmät säihkyen kyselemään: "Onkos Counter-Strike hyvä peli?". Ei Nalle poikaa tuntenut, mutta hänen maineensa pelaajamummina olin kiirinyt koko kylän nuorison keskuudessa.  Nalle tiivistää tuntemuksensa: "Nuorten kanssa pelaaminen pitää pirteänä ja en keksi mitään huonoja puolia tästä harrastuksesta".

Ilu puolestaan on saanut teini-ikäisestä keskustelukumppanin. Sedän harrastuksesta innostuneena teini on alkanut puhua monenlaisia asioita hänen kanssaan, on syntynyt syvä kumppanuus ja pelaamisesta on tullut yhteinen tekemisen kohde.

Näyttää siltä, että pelaamisen kautta päästään lähemmäksi nuorisoa ja opitaan puolin ja toisin!

Ja lopuksi on vielä kerrottava, että ei nuorten arvostus jää yksin meidän peliyhteisön jäsenten keskeiseksi. Ystäväni lähetti tekstiviestin yhtenä päivänä ja kysyi, että mitä pelia pelasinkaan. Hänen 14 vuotias lapsenlapsi oli selvästi innostunut ja isoäidin arvostuksin oli noussut, kun hänelle on noin fiksuja kavereita ;-). On kannattanut rikkoa rajoja ja tutustua asioihin, mitkä eivät ole ihan minun ikäpolven asioita - tätä kautta opimme ymmärtämään nuorten maailmaa.



Suositukset

Karikojootin Counter Strike pelikirja. Mirage. Sivu 1.

Muutama viikko sitten ”löysin” vinkkivideolta kiinnostavalta tuntuvan toimintatavan torjua vastustajien hyökkäystä Apsien kautta B:lle Mirag...

Suosituimmat