sunnuntai 19. toukokuuta 2019

KISS eli keep it simple stupid -ohje unohtui ensimmäisessä ottelussamme.

Toimin pelin sisäisen johtajan roolissa pelatessamme ensimmäisen ottelumme Papat -peliyhteisön nuorempia pelaajia vastaan. Kokemus oli hämmentävä mutta myös opettavainen. Saimme pelin jälkeen vastustajilta hyviä neuvoja, mutta vielä tärkeämpää on ottaa kaikki oppi irti omista pelikokemuksistamme. Yön nukkumisen jälkeen itselleni alkoi kiteytä ajatus siitä, että meidän kannattaa yksinkertaistaa peliämme ja hyödyntää samojen asioiden toistojen avulla oppimista huomattavasti nykyistä enemmän.

Ajatus yksinkertaistamisen tärkeydestä syntyi siitä kokemuksesta, että pelin sisäisenä johtajana olin alusta lähtien aivan pihalla. Nopeaan tahtiin piti yrittää tehdä päätöksiä siitä, mitä taktiikkaa käytettään ja kuka menee mihinkin. Terroristipuolella ollessamme piti muistaa kuka suojaa ja kuka harhauttaa ja missä. Tämän päälle piti vielä miettiä, minkä aseen itse ottaa, ottaako kranaatteja ja miten aikoo itse toimia tilanteessa. Kaiken kukkuraksi tekniikasta johtuen yksi pelaajista oli poissa pelistä, joten alun perin suunniteltuja kuvioita ei voinut sellaisenaan toteuttaa.

Yksinkertaistamisen keinona voisi olla, että käytämme pelissä ottelun ajan vain yhtä taktiikkaa ja pelaajat ovat koko ajan samoissa rooleissa. Jokainen erä olisi siten saman tekemistä uudelleen ja uudelleen, jolloin kyseisen taktiikan ja siihen liittyvien tehtävien osaaminen ja taito kehittyisivät toistojen avulla. Sama täytyisi tietysti tehdä kaikkien käytettävien taktiikoiden osalta. Lisäksi jokaista taktiikkaa pitäisi harjoitella erilaisissa kokoonpanoissa niin, että kaikki pelaaja osaisivat toimia eri rooleissa.

Seuraavan ottelun pelaamista voisimme harkita vain yhtä tai korkeintaan kahta taktiikkaa käyttäen vakioroolituksella. Sitä ennen pidettävissä harjoituksissa keskittyisimme vain näiden opetteluun. Erävoittoja ei varmaankaan tällä tavoin paljoa kerry, mutta pelin toimivuuden, hauskuuden ja erityisesti oppimisen kannalta se voisi olla hyödyllistä.

Karikojootti
Senior fighter 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositukset

Defaulting Ancientin T puolella.

T puolen defaulteissa yritetään erän alussa ottaa alueita/paikkoja hallintaan ja hankkia mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta niin, et...

Suosituimmat