lauantai 24. elokuuta 2019

Lapset ja nuoret voivat kannustaa, opastaa ja neuvoa senioreita hauskan ja kehittävän digipeliharrastuksen pariin.

Monet seniorit, joille digipelaamisesta ja erityisesti yhdessä pelaamisesta voisi olla merkitttävää hyötyä oman hyvinvoinnin, toimintakyvyn, tiedon käsittelyn ja muistin ylläpitämisen kannalta, eivät ole edes huomanneet tai tiedostaneet digipelaamisen antamia mahdollisuuksia. He saattavat kokea digipeliharrastuksen aloittamisen vaikeaksi tai eivät jostain syystä uskalla edes kokeilla yhdessä pelaamista.

Näiden ja muiden esteiden ylittämisessä seniorien lähipiiriin kuuluvilla digipelaamista harrastavilla lapsilla, nuorilla ja nuorilla aikuisilla voi olla merkittävä rooli. Jos siis omassa lähipiirissäsi on senioreita, joille arvelet yhdessä pelaamisen sopivan, niin kerro heille asiasta ja tarjoudu esittelemään pelaamista, opastamaan senioria pelaamisen alkuun ja vaikkapa pelaamaankin heidän kanssaan. Yllättäen voit saada vaikkapa isovanhemmastasi mukavan pelikaverin ja oman harrastuksesi ymmärtäjän. Senior Fighters -joukkueen jäsenillä on tästä hyviä kokemuksia.

Milloin seniorille kannattaa ehdottaa digipeliharrastuksen aloittamista ja miten digipelaamisen sopivuutta senioreille voi arvioida? Tässä muutama vinkki.

Yhdessä pelaamisesta on senioreille todennäköisesti hyötyä, jos
- He katselevat paljon sarjoja ja muuta viihdettä televisiosta.
- Heillä on vain vähän tai ei ollenkaan muita mielenkiintoisia ja kehittäviä harrastuksia.
- Heillä on vähän samoista asioista kiinnostuneita ystäviä ja keskustelukumppaneita.
- He eivät oikein tiedä mitä tekisivät ja aika käy heillä usein pitkäksi.

Senioreille, joita pelaaminen arveluttaa, voisi suositella tutustumista Shirley Curry nimisen 83 vuotiaan seniorin Youtubessa julkaisemiin pelivideoihin, joiden kommenteissa lapset ja nuoret esittävät kasapäin toivomuksia siitä, että heilläkin olisi samanlainen pelaamista harrastava isovanhempi.  Currylla on yli 700 000 seuraajaa eri puolilta maailmaa.

Karikojootti
Senior Fighter







Suositukset

Karikojootin Counter Strike pelikirja. Mirage. Sivu 1.

Muutama viikko sitten ”löysin” vinkkivideolta kiinnostavalta tuntuvan toimintatavan torjua vastustajien hyökkäystä Apsien kautta B:lle Mirag...

Suosituimmat