tiistai 21. toukokuuta 2019

Minkälaista pelin sisäistä johtajuutta Senior Fighters -joukkueessa tarvitaan?

Pelin sisäisen johtajuuden toimivuus on tärkeää sekä pelaamisen hauskuudelle että joukkueen pärjäämiselle otteluissa. Tämän jälkikäteen ilmiselvän asian olemme havainneet ja oppineet kantapään kautta pelatessamme Papat -peliyhteisön ja Kanaliigan joukkueiden kanssa.

Pelin sisäisessä johtamisessa on merkittävä rooli sekä pelaajien itseohjautuvuudella että pelin sisäisen johtajan eli PSJ:n toiminnalla. Molempia tarvitaa, mutta kuinka paljon tai vähän. Siinä pulma, johon meidän olisi löydettävä meille sopiva ratkaisu ja polku sen toteuttamiseen.

Tasapainon löytäminen johtajan ohjaamisen ja itseohjautuvuuden välillä on haastavaa. Tämän jokainen meistä on todennäköisesti oppinut myös työelämässä toimiessaan. Toisessa ääripäässä jokainen pelaaja toimii täysin itseohjautuvasti. Pahimmillaan jokainen toimii ikään kuin olisi yksin pelikentällä, ryntäilee sinne tänne ja tekee, mitä parhaaksi katsoo. Toisessa ääripäässä taas toimitaan pelkästään sisäisen johtajan antamien ohjeiden mukaan, jolloin kukaan ei pahimmillaan tee mitään ilman johtajan ohjeita tai käskyjä vaan kyselee, mitä pitäisi tehdä, tai seisoo tumput suorina paikallaan.

Ratkaisua kannattanee etsiä sekä pelin sisäisen johtajan taitojen ja toimintatapojen että pelaajien itseohjautuvuuden ja erityisesti itseohjautuvuuden edellytysten kehittämisen näkökulmista. Mitä paremmin itseohjautuvuus toimii, sitä vähemmän pelin aikana tarvitaan pelin sisäisen johtajan ohjeita. Voidaan myös kysyä, mitä jää pelin sisäisen johtajan tehtäväksi silloin, kun itseohjautuvuus toimii erinomaisesti.

Mitkä ovat itseohjautuvuuden edellytyksiä? Ensimmäisenä tulee mieleen yhteinen käsitys toimintasuunnitelmasta ja jokaisen roolista tai tehtävästä sen toteuttamisessa. Suunnitelmat tuskin koskaan toteutuvat sellaisenaan. Tämän vuoksi voisi olla hyödyllistä lähtöasetelmasta sopimisen ohella pohtia etukäteen hdessä myös sitä, miten toimitaan tilanteiden muuttuessa ja vastustajan toiminnan yllättäessä.

Karikojootti
Senior fighter 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositukset

Defaulting Ancientin T puolella.

T puolen defaulteissa yritetään erän alussa ottaa alueita/paikkoja hallintaan ja hankkia mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta niin, et...

Suosituimmat