maanantai 19. heinäkuuta 2021

Kun seniorit pelaavat nuorten kanssa ja nuoret pelaavat seniorien kanssa, molemmat voittavat.

Yhdessä pelaaminen on plussummapeliä, josta molemmat hyötyvät. Counter Strike on tähän tarkoitukseen erinomainen valinta, sillä sen alkeet on helppo oppia, mutta sen pelaaminen vaatii aktiivista aivojen käyttöä, jatkuvaa oppimista ja pelaajien hyvä yhteistyötä.

Helsingin Sanomien tiedesivuilla 19.7.2021 julkaistussa artikkelissa ”Viisas huomioi muut ja näkee isomman kuvan – Mutta vanhuus ei takaakaan viisautta” tuodaan esiin, että tutkijoiden mukaan viisaaksi voi uusien näyttöjen perusteella opetella. Yhtenä keinona artikkelissa mainitaan nuorten ja vanhoja ihmisten törmäyttäminen keskenään.

Tämän todisteena mainitaan Journal of Gerontology -lehdessä vuonna 2009 julkaistu tutkimus, jossa yli 55-vuotiaat toimivat oppaina peruskoululaisille, joilla oli vaikeuksia oppimisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Tutkimuksessa ilmeni, että niin nuoret kuin vanhat hyötyivät huomattavasti sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta.

Lapset oppivat itsesäätelyä ja akateemisia taitoja, kun taas vanhemmilla aikuisilla kohenivat tiedon­käsittelyä ohjaava kognitiivinen kyvykkyys, joka normaalisti heikentyy iän myötä.

Vanhemmat aikuiset välttivät vajoamista niin kutsuttuun ”kokemushautaan”. Se tarkoittaa taipumusta jumittua kapeaan elämänkuvaan, kun vuorovaikutusta tapahtuu vain oman sukupolven ihmisten kanssa

Lähde: Helsingin Sanomat, Tiede, 19.7.2021

Karikojootti, Senior Fighters

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Senior Fighters suunnittelee uudistumista peliyhteisöksi, jossa eri ikäiset aikuiset pelaavat yhdessä.

Uudistukseen ovat kannustaneet ja rohkaisseet myönteiset kokemukset nuorten aikuisten kanssa pelaamisesta.

Hauskan, jännittävän ja haastavan yhdessä pelaamisen lisäksi kokemukset nuorten aikuisten tavasta ja taidosta opastaa ja neuvoa, innostaa ja kannustaa, auttaa ja tukea senioreita ovat olleet erittäin myönteisiä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

Senior Fighters -joukkueen alkutaipaleella otimme huimia tiikerinloikkia valmentajaksi saamamme kolmekymppisen Nakk3n avulla. Ilman häntä ainakaan minä en olisi päässyt alkua pidemmälle.

Jokin aika sitten sain pelikaverikseni matchmaking otteluihin kolmekymppisen Stormblad 87:n. Hän on cs rankeilla mitatulta muodolliselta taitotasoltaan lähellä minun tasoani, mutta todelliselta peliosaamiseltaan minua huomattavasti taitavampi pelaaja. Hänen avullaan olen pärjännyt otteluissa, sillä hän on toiminut erinomaisena pelaajavalmentajan niin ottelujen aikana kuin otteluihin valmistauduttaessakin.

Viime aikoina olen päässyt pelaamaan myös erilaisissa viiden pelaajan kokoonpanoissa, joissa kaikki muut pelaajat ovat pelitaidoiltaan olleet selvästi minua parempia ja pääosin myös minua huomattavasti nuorempia. Meno otteluissa on ollut ajoittain hurjaa enkä aina ole pysynyt kunnolla vauhdissa mukana. Heidän rakentavan, kannustavan, ohjaavan ja opastavan toimintatapansa ansiosta olen kuitenkin maantiekiitäjän kanssa kisailevan kojootin tavoin voinut yrittää aina uudestaan. Maahan tai tuleen ei ole tarvinnut jäädä makaamaan eikä menneitä tunarointeja ole tarvinnut jäädä murehtimaan.

Nuoremmat pelikaverit ovat auttaneet minua kehittämään pelitaitojanai ja oppimaan pelikokemuksista antamalla neuvoja ja rakentavaa palautetta myös ottelujen aikana. Heidän kanssaan pelatessani olen silloin tällöin pystynyt pelaamaan omaa taitotasoani huimasti paremmin. He ovat saaneet otteluissa minun parhaat puoleni esiin ja cs rankkini nousemaan ainakin hetkeksi jopa gold nova ykköseksi. Huima saavutus sekä minulle että erityisesti nousun mahdollistaneelle peliporukalle.

Karikojootti, Senior Fighter (74)

Suositukset

Karikojootin Counter Strike pelikirja. Mirage. Sivu 1.

Muutama viikko sitten ”löysin” vinkkivideolta kiinnostavalta tuntuvan toimintatavan torjua vastustajien hyökkäystä Apsien kautta B:lle Mirag...

Suosituimmat