tiistai 15. lokakuuta 2019

Senior Fighters -joukkueen matchmaking tulikaste.

Senior Fighters on alkusyksyn aikana päässyt harjoittelemaan yhdessä vasta pari kertaa. Eilen rohkenimme vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveemme kokeilla ottelua Official matchmaking palvelun kautta toista joukketta vastaan. Kokemus oli huima. Saimme vastaan meitä selvästi paremman ja todennäköisesti huimasti nuoremman joukkeen ja hävisimme 16-0. Saimme kuitenkin kohtalaisen määrän frageja sieltä täältä.

Joukkueessa kokemukseen suhtaudutiin laidasta laitaan. Itselläni motivaatio vain nousi, sillä pelaajanimeni Karikojootti ei ole syntynyt tyhjästä. Maantiekiitäjän kojootin lailla olisin ollut valmis vaikka heti kokeilemaan uudestaan, mutta päätimme kuitenkin valmistautua seuraavaan otteluun  vähän paremmin ja toteutta sen keskiviikkoiltana. Tavoitteenamme on voittaa ainakin yksi erä. Vähintäänkin haluamme enemmän frageja, kuin tällä ensimmäisellä yrityksellä. Uskomme onnistuvamme – ainakin jälkimmäisen tavoitteen osalta.

Tärkeintä ei kuitenaan ole voitto vaan oppiminen ja hauskanpito. Molempien suhteen onnistuimme erinomaisesti. Hauskaa oli niin ottelun aikana kuin ottelun jälkeenkin. Kehittämistä vaativia asioita tuli esiin roppa kaupalla sekä yksilötaidoissa että joukkuepelissä. Tiedämme, minne pitää mennä ja menemme sinne.
Karikojootti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositukset

Defaulting Ancientin T puolella.

T puolen defaulteissa yritetään erän alussa ottaa alueita/paikkoja hallintaan ja hankkia mahdollisimman paljon tietoa vastustajasta niin, et...

Suosituimmat